Foucault-tuomioistuimen päätös

Olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että psykiatria on haluttomana luopua voiman, väkivallan sekä pakkokeinojen käytöstä, syyllistynyt ihmisyydenvastaisiin rikoksiin: ihmisarvon, vapauden ja elämän tarkoituksenmukaiseen tuhoamiseen. Mutta eniten se on syyllistynyt oikeudellisen kategorian "henkisesti häiriintynyt potilas" julistamiseen, joka sallii ihmis- ja kansalaisoikeuksien sekä luonnonoikeuslakien täydellistä pois ottamista.

Vielä enemmän, psykiatria ei voi vaatia itsensä kuuluttamista parantamistaiteeksi, jos se on rikkonut Hippokrateksen valaa vaarallisten lääkkeiden tietoisen käytön takia, aiheuttaen erityisesti maailmanlaajuista epidemiaa, tardive dyskinesia, kuten myös muita häiriöitä, joita tunnemme kidutusvälineinä: kiinni pitäminen vasten tahtoa, lääkkeiden antaminen pakosta, pakkopaitojen käyttö, psykokirurgian kaikki muodot ja avopotilaiden hyväksikäyttö.

Edellämainittu toiminta ja ideologia mahdollistivat psykiatrialle fashismin aikakaudella järjestelmällisen joukkomurhan kautta joutua äärimmäisyyksiin ja tuhota kansaa "hoidon" verukkeella.

Psykiatria ei ainoastaan kieltäydy käyttämästä voimakeinoja, jotka valtio on sille myöntänyt ikivanhoista ajoista, psykiatria ottaa jopa hyvinpalkatun ja arvostetun sosiaalisen kontrollin edustajan ja kansainvälisten poliisivoimien roolin poliittisesti ja sosiaalisesti erimielisten käyttäytymisestä ja sortamisesta päättäessä.

Olemme tulleet tulokseen, että psykiatria on syyllistynyt voiman ja vastuuttomuuden yhdistämiseen, mikä on totalitääristen järjestelmien klassinen määritelmä. Me vaadimme "henkisesti häiriintyneiden potilaiden" lakien mitätöintiä ensimmäisenä vaiheena psykiatrian muuttamiseksi vastuliseksi yhteiskunnalle. Tämän saavuttamiseksi on korvattava psykiatrian aiheuttamat vahingot. Valtion reservit on käytettävä inhimillisten ja ihmisarvoisten vaihtoehtojen luomiseen psykiatrialle.

Päätöksen syyt

Puolustus puhuu psykiatristen pakkomenetelmien hoitotarkoitukseta ja fyysisen voiman tarpeellisuudesta. Puolustuspuheessa mainitaan jopa, että "hyvissä psykiatrisissa laitoksissa" käytetään mahdollisimman vähän pakkokeinoja. Pakkokeinojen käytün valikoima ei ole ilmeisesti lääkinnällisesti perusteltu, pikemminkin sen käyttö riippuu asianmukaisesta psykiatrian haarasta. Me tuomitsemme psykiatrian pakkokeinot missä tahansa muodossa ihmisoikeuksien loukkaamisena.

Mielisairaille kirjoitetut lait katsovat psykiatristen pakkokeinojen käytön aiheelliseksi, jos on vaara sairaalle tai ympäristölle. Todellisuudessa rikotaan tätä sääntöä koko ajan. Kyseessä onhan vaaraan asettaminen; rikosta ei ole suoritettu. Tämä merkitsee, että estävänä keinona käytetään vangitsemista.

Puolustus kuvailee henkisesti sairasta ihmistä henkilönä, jonka kyky auttaa itseään on rajoitettu. Puolustus uskoo, että tällainen henkilö tulisi vapauttaa tietyistä yhteiskunnallisista vaatimuksista, koskahän on kyvytön kokemaan ja käyttäytymään yhteiskunnan odotusten mukaisesti.

Olemme sillä kannalla, että sairauden yleisesti hyväksytty käsitys ei ole adekvaattinen. Tässä tapauksessa psykiatrisen sairaalan kaltainen instituutio on kykenemätön tarjoamaan minkäänlaista apua.

Olemme sitä mieltä, että lääkärien antama hoito pitäisi tapahtua ainoastaan tiukasti vapaaehtoisesti.

Erittäin vaarallista on, että monet tuomarit ovat ennokkoluulojen kahleissa ja ovat myöntyneet psykiatrien asiantuntijalausuntoihin.

Psykiatrisesta hoidosta terveinä lähteneillä henkilöillä pitäisi olla oikeus vaatia mistä tahansa kärsitystä kivusta tai kärsimyksestä rahallista hyvitystä.

Berliini, 2. toukokuuta v. 1998